Tule mukaan Teams-tapaamiseen ke 14.9. klo 18-19.30 kuulemaan, mitä Merikarhut tarjoaa matkapurjehduksen harrastajille. Ilmoittaudu 11.9. mennessä.

Lue tästä merikarhupariskunta Sirkiän ensimmäisen vuoden kokemuksista.

Ajatuksia ensimmäisestä merikarhuvuodesta

Teksti ja kuvat: Petri ja Hanna Sirkiä, S/Y Suerte    

Enpä osannut arvata mitä vuosi 2020 tuo tullessaan, kun syyspimeällä 2019 laadin hakemusta Merikarhuihin liittymiseksi. Vuosi vaihtui normaalisti, mutta sitten alkoi maailmalta kuulua kummia: ihmisiä sairastui kummalliseen tautiin. Ensin Aasiassa, mutta kohta se oli jo meidän kaikkien kotiovilla ja olo oli kuin tieteiselokuvassa.

Kuva: Ånsören

Ensishokista selvittyämme ryhdyttiin pohtimaan mitä sitten tapahtuu? Miten elämä jatkuu pandemian keskellä? Saadaanko se hallintaan, keksitäänkö siihen jokin rokote? Mieleen tuli myös, että pääseekö tänä tulevana kesänä edes normaalisti purjehtimaan, ja jos pääsee, niin pyörimmekö kaikki ympäri Airistoa omissa veneissämme? Vai onko Suomessakin pian ulkonaliikkumiskielto?

Helmikuun alussa tuli Merikarhutoimistolta postia, jota jo hieman odoteltiinkin. Kirjeessä kerrottiin jäsenhakemukseni tulleen hyväksytyksi ja toivotettiin tervetulleeksi yhdistykseen. Kirjettä lukiessa tuumailin, että nyt on ainakin jotakin mitä odottaa, vaikka kevään mittaan muutoin koko maailma laitettiin ns. ”holdiin”.

Maaliskuussa kävimme ensin Turun Forum Marinumissa uusien ”karhunpentujen” perehdytystilaisuuden ykkösosassa kuuntelemassa tarkemmin käytännön asioista ja vastaanottamassa uusien jäsenien MK-materiaalit. Perehdytyksen kakkososa oli tarkoitus toteuttaa perinteisesti kevättalkoiden yhteydessä, mutta talkoot jouduttiin perumaan koronan aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Tämä tarkoitti sitten yksityisopetusta ja meillä perehdytys olikin tehokas ja perusteellinen, kun sen suoritti ammattiopettaja varmoin ottein luonnonkauniissa Hummelskärissä. Toimintaperiaatteet ja -tavat tulivat selväksi.

Ihan ensimmäinen karhusaari johon tutustuimme, oli Tammo helatorstaiviikolla, jonka siisteydestä ja viihtyvyydestä venekuntamme oli jo vaikuttunut. Tammosta matka jatkui Ånsöreniin, jonka sisäänajo ensimmäistä kertaa reilulla 10 m/s luoteistuulella ja aallokossa kirkkaassa auringonpaisteessa aiheutti pienen jännitysmomentin, mutta hyvin siitäkin selvittiin, kun viitoitus oli kohdillaan ja sisäänajo-ohjeet selvillä.

Kuva: Ånsörenin pohjoisrantaa

Sittemmin havaittiin, että kaikki saaret ovat toinen toistaan upeampia, kukin omilla tavoillaan. Kaikki siistejä, puhtaita ja hyvin hoidettuja. Panimme iloisina merkille, että jokainen jäsen omalla menettelyllä ja toiminnallaan ylläpitää saarten viihtyvyyttä ja että tämä on kaikille itsestään selvä toimintatapa.

Kuva: Hummelskärissä kalliorinne nousee mastojen tasalle.

Kesän mittaan tutustuttiin tarkemmin neljääntoista eri karhusaareen Saaristomerellä ja Suomenlahdella. Muutamassa käytiin useamman kerran, tavattiin vanhoja tuttuja ja tutustuttiin uusiin ihmisiin. Joka saaressa venekuntamme otettiin ystävällisesti vastaan, vaikka yhtenä gastina toimii saksanpaimenkoiramummo Lara.

Kuva: Lara vahdissa Ånsörenissä.

Sen positiivisen asian koronakesä 2020 toi tullessaan, että todennäköisesti kolusimme kesälomalla enemmän karhusatamia kuin olisi normaalilomalla tullut kierreltyä. Yleensä keula on suunnattu aina Saaristomereltä länsinaapuriin, viime kesänä sitten idän suuntaan.

Syksyn päätteeksi otimme vielä muutaman lomapäivän, jolloin pääsimme tekemään karhusaarikierroksen Ådskär – Hummelskär – Österskär - Härjänmaankari. Ådskäristä lähtiessä olin tyytyväinen, että joku oli keskusteluforumilla tai facebookissa varoittanut Krokskärin itäpuolen länsiviitan painuvan sopivalla virtauksella pinnan alle. Päivää aiemmin tullessamme ensimmäistä kertaa Ådskäriin viitta näkyi hyvin, mutta yöllä voimistuneen itätuulen myötä virtaukset painoivat sen pinnan alle ja viitan näki pois lähtiessä vasta aivan kohdalla ollessaan.

Kuva: Syksyinen Ådskär.

Kuva: Österskär

Moni tapaamamme merikarhu on todennut, että yhdistyksen jäseneksi hakeminen on ollut yksi parhaista, ellei paras päätös, jonka on purjehduselämässään tehnyt. Jo yhden jäsenyyskesän jälkeen tähän mielipiteeseen on kovin helppo yhtyä. Sitä jää ainoastaan pohtimaan, että miksi ei ole hakenut jäseneksi jo aiemmin.

Kuva: Matgrufvanin sisälahti.

Kirjoittaessani tätä talvella 2021 alkaa näyttämään siltä, että kesän purjehduskausi tulee noudattamaan pandemian vuoksi samaa kaavaa kuin viime kesänäkin, mutta hyvin siitäkin selvittiin ja eiköhän selvitä ensi kesänäkin. Meille jäi ennen käymättömiä karhusatamia vielä kotivesillekin, joten taas on jotakin mitä odottaa ensi kesänäkin.